lauantai 13. helmikuuta 2016

En

Kotokan lentokenttä. Kuulokkeissa musiikki, joka saa itkemään. Hyvästelyt. Ruokamyrkytys? Jännitys. Haikeus. Uupumus. Lopun alku.

Olinko välillä väsynyt? Olin. Olinko turhautunut? Olin. Olinko innoissani? Olin. Olinko pettynyt? Olin. Olinko vihainen? Olin. Olinko hämmentynyt? Olin. Olinko yksinäinen? Olin. Olinko malttamaton? Olin. Ikävöinkö kotia? Ikävöin. Rakastuinko lapsiin? Rakastuin. Sainko uusia ystäviä? Sain. Opinko kieltä? Opin. Matkustinko? Matkustin. Teetinkö mekon? Teetin. Opinko laittamaan uusia ruokia? Opin. Löysinkö kakkosperheen? Löysin. Olinko onnellinen? Olin. Vaihtaisinko kokemusta mihinkään?En. 



lauantai 6. helmikuuta 2016

Kehitysmaa Ghana

Juttelin vähän aikaa sitten yhden vapaaehtoisen kanssa siitä, onko leimaavaa kutsua maata kehitysmaaksi. Mun mielestä ei, hänen mielestään on. Hän argumentoi näkemystään sillä, että kaikki maat ovat yhdenarvoisia, varallisuudesta huolimatta. Tästä oon yhtä mieltä. Maan elintaso ei välttämättä kerro mitään siitä, kuinka rikas kulttuuri maalla saattaa olla. Joten kyllä, kehitysmaaksi kutsuminen voi olla leimaavaa, jos siihen automaattisesti liittyy mielikuva surkeissa oloissa elävistä avuttomista ihmisistä. Usein tilanne ei silti ole tämä. Keskustelukumppanin mielestä kehitysmaa-nimitys pitäisi korvata jollain toisella. Itse en koe nimeä ongelmaksi. Kehitysmaa nimenomaan korostaa sitä, että maa kehittyy. Se ei ole vielä saavuttanut päämääräänsä, mutta etenee kohti sitä. Ja faktahan on se, että kaikki maat eivät ole samassa asemassa: kaikilla mailla ei ole merkittäviä öljyvarantoja, kuten Norjalla, eivätkä kaikki maat ole olleet itsenäisiä useita vuosikymmeniä, kuten vaikkapa Ranska. Jos siis päätetään lakata kutsumasta Ghanaa kehitysmaaksi, voidaan samalla olettaa maan pärjäävän omillaan ja tämähän ei ole totta.

Ghanaa (tai muita kehitysmaita) voisi verrata esim. keskittymishäiriöstä kärsivään oppilaaseen. Oppilas on yhtä arvokas kuin vertaisensa, mutta tarvitsee erityistä apua menestyäkseen. Vaikka Ghanalla, sen kulttuurilla ja ihmisillä tulee aina olemaan jokin paikka mun sydämessä, tiedostan, että maalla on ongelmia. Esimerkiksi koulutus on vielä melkolailla lasten kengissä, vaikka tilanne on parantunut huomattavasti viimeisien vuosien aikana. Myös terveydenhuollon, jätehuollon ja sosiaalityön saralla on vielä parantamisen varaa. Ghana ei suinkaan kamppaile yksin näiden ongelmien kanssa, ympäristöongelmat ja perheväkivalta ovat tapetilla ihan yhtä lailla myös muualla maailmassa.

En leimaisi Ghanaa kehitysmaaksi kuitenkaan pelkän koulutuksen tai terveydenhuollon perusteella. Myös ihmisten ajatukset ja ajatusmaailma tuntuvat välillä kaipaavan kehitystä suuntaan tai toiseen. Maassa, jossa korruptio on yhtä kuin normaali kaupankäynti ja homous yhtä kuin 10 vuoden linnatuomio, tulee välillä ajatelleeksi, kuinka suppea maailmankatsomus ihmisillä (kaikkia yleistämättä) oikein on. Korruptiota löytääkseen ei kyllä tarvitse mennä Venäjää pidemmälle, eikä tasa-arvoinen avioliittolakikaan vielä kovin monessa maassa toimi käytännössä. En silti voi olla vertaamatta Ghanaa ja Suomea siinä suhteessa, kuinka vähän ihmiset täällä tietävät asioista. Toisaalta se on hyvin ymmärrettävää, elinympäristö kun saattaa rajoittua kodin ja keskustorin ympärille. Monelle ainoa matkakohde on ollut seuraava kylä tai kaupunki ja uutisia on voinut lukea grillatun banaanin ympärille kääritystä lehdestä. Länsimaista tulleelle, tiedon ympärillä kasvaneelle voi kuitenkin tulla järkytyksenä se, että ihmiset todella kuvittelevat saavansa viisumin Eurooppaan, jos tuntevat yhden valkoihoisen tai se, että lapsille opetaan, etteivät aikuiset ikinä itke.

Näihin sanoihin voisin kiteyttää, että Ghana on kehitysmaa. Ainakin tällä hetkellä. Toivottavasti ei ikuisesti, mutta ainakin tällä hetkellä.