maanantai 31. elokuuta 2015

Kumasi

Eilen lähdettiin puol 8 aikoihin ajamaan kohti Kumasia. Mentiin ensin trotrolla Circlelille (keskusaukio Accrassa), josta jatkettiin matkaa tosi uudenaikaisella bussilla. 4 tunnin kuluttua bussissa oli meistä vapaaehtoisista jäljellä enää minä ja samassa projektissa oleva Hannah sekä kaksi muuta saksalaista. Loppumatka projektille  meni ruuhkasta ja taksissa olleesta liskosta huolimatta hyvin. Meidän projekti on siis sekä orpokoti että koulu, eli paikka on melko iso kompleksi. Paikan yhteydessä on myös kirkko, jonne ihmiset kokoontuu kolme kertaa viikossa. En malta odottaa, että pääsen mukaan jammailemaan! Vessat toimii, kun niihin kaataa vettä, 100 m päässä on pieni kauppa ja vettä saa lähellä olevasta pumpusta, eli asiat on melko hyvin. Saatiin myös omat huoneet, mikä on kiva. Eilisilta meni suurimmaksi osaksi lasten kanssa touhutessa ja paikkaa ihmetellessä. Vaikkei ehitty tekemään mitään kovin ihmeellistä, niin olin jo 8 aikoihin ihan valmis käymään nukkumaan. Nukahtamista vaikeutti kuitenkin ulkoa kantautuvat äänet ja pelko siitä, että herään seuraavana aamuna käärmeen vierestä... Aamulla heräsin kuitenkin jo ennen kelloa suht koht pirteänä(ei tapahdu koskaan!) ja kävin suihkussa (=sanko).

Tänään ollaan ihan koko päivä leikitty lasten kanssa: pelattu korttia (paljon!), hypitty narua, pelattu futista ja vaan oltu. Lapset on iältään 3-17-vuotiaita, eli oikeestaan kaikenikäisiä. Kaikista pienimmätkin on tosi itsenäisiä: lapset osaa kertoa, mistä saa ostettua halvinta vettä, (paikasta, jonne mentiin sai 2 cedillä n. 10 kg vettä. Euroina summa vastaa n. 50 senttiä) pelata vaikeita pelejä, kantaa raskaita vesi/hiekkasankoja pään päällä ja askarella rikkinäisistä ilmapalloista superpalloja. Päivän hitti oli Hannahin ja minun hiusten letittäminen. Oon saanut tänään siis ainakin kymmenkunta erilaista kampausta. Meillä on täällä myös lemmikki: Peace-koira, jonka lapset osti n. kuukausi sitten 2 cedillä. Koira pestään päivittäin ja sille on rakennettu oma koppi, jonne lapset vie tiuhaan tahtiin ruokaa.

En oo kokenu vieläkään pahemman luokan kulttuurishokkia, vaikka obrunia (valkoihoinen) kuulee huudettavan useamman kerran päivässä. Nyt oon vaan onnellinen siitä, että päästiin tänne projektiin ja voidaan aloittaa varsinainen elämä täällä. Twi ei vielä suju (yllättäen), joten kommunikointi pätkii välillä. Suurin osa ihmisistä, lapsia myöten, puhuu kuitenkin tosi hyvää englantia, joten eiköhän tässä pärjätä.

My room 1/2

2/2

The water pump

The kitchen 1/2

2/2

The playground

Our bathroom on the front, children's in the back

Kumasi

The church

One of the hairstyles



torstai 27. elokuuta 2015

Perillä

Akwaaba!

Täällä ollaan Ghanan auringon alla. Lento oli tiistaina ihan aikataulun mukaan perillä n. puol 7 illalla. Viisumijonossa kesti kuitenkin sen verran kauan, että ulos lentokentältä päästiin vasta puol 9 aikoihin. Tilannette ei myöskään helpottanut se, että laitoin kansainvälisen rokotuskortin matkalaukkuun, enkä käsimatkatavaroihin - sitä kun kysyttiin heti koneesta päästyä. No, nöyryyttävän häpeäpenkillä (varsinaisen jonon vieressä oleva penkki) istumisen ja 5 euron lahjuksen jälkeen matka sai jatkua. Kentän ulkopuolella meitä (minä + toinen suomalaisen vapaaehtoinen Sara) odotti USA:sta kotoisin oleva vapaaehtoinen Tova ja ICYE:n työntekijä Rose. Ensivaikutelma Ghanasta oli tosi samanlainen, kun Keniasta, mutta näin länsimaalaisen silmin Afrikan maat muistuttaa melko pitkälti toisiaan. Ilma oli todella hiostava, mutta ei tukahduttavan kuuma. Aurinko oli jo laskenut (laskee täällä jo 6 jälkeen), joten varsinaista kuvaa kaupungista ei lyhyen taksimatkan aikana ehtinyt saada. Ajettiin siis motelliin, jossa kaikki vapaaehtoiset majoittuu sunnuntaihin saakka.

Keskiviikkona herättiin hyvin nukutun yön jälkeen pirteinä, syötiin aamupalaa ja käytiin ostamassa liittymät puhelimiin. Näitä puhelinliittymiä myyviä kioskeja on melkeinpä joka kulman takana, eikä sellaisen asentaminen ollut vaikeaa. Okei, myönnetään, en ois osannu tätäkään helppoa hommaa yksin, mutta Rosen ja tyttöjen avustuksella sain puhelimen toimimaan. Lukuunottamatta internettiä. Niinpä käveltiin näitä liittyviä myyvän kioskin toimistoon, jossa näppärä asiakaspalvelija sai parilla klikkauksella netin toimimaan. Aamupäivä otettiin rennosti ja odoteltiin muita vapaaehtoisia. 12 aikoihin sitten saapuikin 15 hengen seurue väsyneitä saksalaisia. Meidän huoneeseen majoittui lisäksi 3 saksalaista. Oon yhden meidän huoneessa olevan saksalaisen kanssa samassa prjoketissa, mikä on tosi kiva, koska ainoana vapaaehtoisena oleminen ois ollu vähän orpoa. Varsinainen ohjelma ei vielä keskiviikkona alkanut, joten päivä meni lähinnä syödessä ja muihin tutustuessa.

Tänään, torstaina, ohjelmassa on ilmeisesti kaupungilla käymistä, syömistä ja infon saamista projekteihin liittyen. Sateen mahdollisuus on 50 %, joten saa nähdä, koetaanko ensimmäinen kaatosade. Ghanassa on siis tällä hetkellä sadekausi, joten on hyvin mahdollista, että tullaan kokemaan vielä jokunen muukin sade.

Muita havaintoja:
- Kuu on väärinpäin, ainakin osittan
- Ruoka on tulista
- Vettä juodaan pusseista, eikä pulloista (tai ei tietenkään joka paikassa, mutta ainakin täällä motellissa)
- Tööttäyksillä voi viestiä (pitkä, yhtenäinen tööttäys="väisty tieltä"; 2-3 lyhyttä tööttäystä="tarvitsetko kyytiä?")

Tova and I

Sara and Tova in our room

lauantai 22. elokuuta 2015

Projekti

En oo vielä puhunu mun projektista, koska täytyy häpeäkseni myöntää, että katoin vasta äsken, että missä se tarkalleen ottaen sijaitsee. Mutta oon siis menossa Columbus school and orphanageen, joka sijaitsee 30 km päässä Kumasista. Kumasi taas on 250 km päässä Ghanan pääkaupungista, Accrasta. Kumasi on Googlen mukaan Ghanan toiseksi suurin kaupunki, ja tärkeä kulttuurin sekä historian keskittymä. Asukkaita siellä on n. 1,5 miljoonaa. Ghanan ainoa virallinen kieli on englanti, mutta n. puolet väestöstä puhuu twitä, jota me Ghanan vapaaehtoiset pyrimme parhaamme mukaan oppimaan.

Muita ajankohtaisia tietoja Kumasista: lämpötila näyttää tulevalla viikolla pyörivän +28 celsiuksessa. Oon helpottunut, koska pelkäsin, että mittari näyttäis vielä kovempia lukemia. En kuitenkaan valita - varsinkaan Suomen kesän jälkeen!

Kellonaika Ghanassa on kolme tuntia Suomen aikaa jäljessä. (Eli kotiväki, antakaa anteeksi, kun laitan viestiä kahdelta yöllä; Ghanassa kun eletään vasta myöhäistä iltaa...)

Tässä kaikki tällä erää, kolme päivää lentoon, pakkaus melkein aloitettu.



















The market of Kumasi.

tiistai 4. elokuuta 2015

Valmistautumista

Melko paljon on vielä aukkoja sivistyksessä Ghanan suhteen, mutta tässä joitakin asioita, joita olen kuullut ja joiden oletan olevan näin: (huom. siis oletan)
- Ulkona vietetään loppujen lopuksi melko vähän aikaa päivisin, kuumuudesta johtuen
- Helpoin (ei välttämättä nopein) tapa kulkea paikasta toiseen on trotrolla (=minibussi)
- Vasenta kättä ei käytetä syömiseen, osoittamiseen, vilkutukseen yms. koska sen uskotaan olevan     epäpuhdas
- Torilta voi ostaa lähes kaikkea aina kengistä puhelimiin
- Perheeseen ei kuulu pelkästään ydinperhe (äiti, isä ja lapset), vaan isovanhemmat, sedät, tädit,     serkut... Yhteisöllisyys on muutenkin toista luokkaa, kuin mihin länsimaissa ollaan totuttu
- Ruoka on todella tulista 

Nää on sellasia juttuja, mitkä pätee varmasti moneen Afrikan maahan, joten odotan innolla sitä, että pääsen oppimaan uusia asioita nimenomaan Ghanasta!

Eniten odotan tällä hetkellä:
- Ihmisten kohtaamista ja suhteiden muodostumista
- Lasten näkemistä (okei, lapset on ihmisiä, mutta luokittelin ne nyt silti erikseen)
- Sitä, että opin/pääsen elämään normaalia arkea toisessa kulttuurissa
- Töiden tekemistä (sitä, että tunnen olevani hyödyksi jossain)

Laitetaan tähän samaan vielä asioita, joita uskon kaipaavani tuolla kaukana:
- Ruisleipää ja maitoa (tietysti...)
- Itsenäisyyttä: uusi maa ja uusi kulttuuri tietysti rajottaa jonkun verran itsenäisyyttä. Myös turvallisuuteen liittyvät asiat vaikuttaa itsenäisyyteen. Esim. liikkuminen illalla ei oo yhtä vapaata siellä, kun täällä Suomessa. (Helsinki tai Tamperekaan kun ei vielä niin isoja kaupunkeja ole)
- Yksin olemista: kulttuuriin liittyvä yhteisöllisyys on varmasti ihanaa, mutta samalla myös vaatii aika paljon totuttelua. On eri asia olla sosiaalinen, kun pääsee välillä omaan rauhaan; jos sitä omaa rauhaa ei ole, niin yhteisöllisyyskin voi alkaa tuntua raskaalta