Viime tiistaina tuli tasan kolme kuukautta täyteen Ghanaan saapumisesta. Valmennusleirillä monet aikaisemmat vapaaehtoiset kertoi, että kolmen kuukauden tietämillä kieli alkoi sujua ja puhetta oli helpompi ymmärtää. Nyt kun tämä rajapyykki ylittyi, niin ajattelin valoittaa omaa osaamistani. Ennen kuin lätkäisen tähän kaiken, mitä oon tähän mennessä oppinu, haluaisin kertoa muutamia seikkoja twin kielestä:
1. Useimmat sanoista äännetään hyvin eri tavalla kuin kirjoitetaan. Esim. Kejetia äännetään "Keetsia" ja mun ghanalainen nimi Adwoa "Achua".
2. Murteita on monia, joten tämänkin vuoksi sanoja on vaikea ymmärtää.
3. Twin seassa kuulee usein myös englantia. Pikkusanat "why", "sorry" ja "okay" vilahtavat usein puheessa. Numerot ja usein myös tervehdykset sanotaan englanniksi.
4. Saman asian kysymiseen voidaan käyttää useampaa eri lausetta: "Me ho ye?", "Me ho te sein?", "Ete sein?".
5. Sanoilla ei oo artikkeleita, eikä verbit taivu.
6. Kielessä on muutamia kirjaimia, joita ei meidän aakkosista löydy.
Pitemmittä puheitta, kaikki tähän asti oppimani sanat/lauseet:
Ps. Kaikkien sanojen kirjoitusasusta en oo varma...
Maakye - Good morning
Maaha - Good afternoon
Maadwo - Good afternoon
Ete sen? - How are you
Me ho ye - I'm fine
Me ho ye paa - I'm really fine
No won soe? - And you?
Eye paa - It's fine
Me paakyew - Sorry
Me din de - My name is
Bra - Come
Dabi - No
Chai - Stop it
Ewia - The sun
Bosome - Moon
Nsuo - Water
Meko - I go
Enko - Let's go
Ko - Go
Paanu - Bread
Kafra - I'm sorry
Kakra - A little
Sukuu - School
Agoo - Knocking/coming
Obruni - White (person)
Bibini - Black (person)
Di - Eat
Tässä aikalailla kaikki, mitä oon oppinu/mitä tulee useimmiten käytettyä. Näiden lisäks ymmärrän muutamia lauseita, mutten ite osaa sanoa niitä. Oon tosi onnellinen siitä, että suurin osa ihmisistä puhuu hyvää englantia, mutta sen takia twin oppiminen ei oo ollu välttämättömyys. Saa nähdä, kehitynkö yhtään näiden jäljellä olevien parin (!) kuukauden aikana...
lauantai 28. marraskuuta 2015
keskiviikko 25. marraskuuta 2015
The music video
Pari kuukautta sitten oltiin tulossa kotiin jostain, kun törmättiin meidän kotikadulla naiseen. Tervehdittiin ja nainen esittäytyi gospellaulaja Mary Darkwaksi. Siinä kättelyjen yhteydessä Mary kysyi heti, haluttaisiinko tulla mukaan hänen musiikkivideolle. Usein ihmiset heittää asioita, joiden tapahtuminen ei ole kovin todennäköistä, joten naureskellen lupauduttiin olemaan videolla. Noin viikko ensitapaamisen jälkeen nähtiin Mary uudelleen ja hän sanoi, että kuvattaisiin video parin viikon sisällä. Yhtenä lauantaina Mary sitten saapui ja lähdettiin yhdessä hänen vanhempiensa luokse, missä videon ensimmäinen osa oli määrä kuvata.
Talo oli hyvin siisti ja katossa pyörivät tuulettimet oikeaa luksusta! Maryn vanhemmat, John ja Vivian esittäytyivät ja sain molemmista heti tosi miellyttävän vaikutelman. Odotettiin kameramiestä ja sillä aikaa ehdin tiirailla seinällä näkyviä valokuvia: kuvia Vivianin ja Johnin häistä. Nuoripari näytti mustavalkokuvissa niin onnelliselta, että liikutuin.
Kun kameramies saapui ja kamera (tavallinen järjestelmäkamera) saatiin asennettua, alkoi kuvaaminen. Mary oli opettanut meille kappaleen kertosäkeistön, mutta täytyy myöntää, että ujostelin twiksi laulamista melkoisesti. Aikamme siinä tanssittuamme aloin kuitenkin rentoutua ja jopa nauttia tilanteesta. Kappale siis kertoo siitä, kuinka hyvä Jumala on, joten meidän liikkeiden tuli osoittaa kiitollisuutta.
Jonkin ajan kuluttua oltiin kaikki niin poikki, että päätettiin jättää loppuvideon kuvaaminen toiseen päivään. Saatiin autokyyti kotiin ja siinä autossa istuessa tajusin, että olin pikkuhiljaa rakastumassa tähän maahan.
Pari viikkoa sitten oli kyseisen albumin julkistamistilaisuus, johon lupauduttiin menemään. Mentiin ensin Maryn talolle ja oltiin huolissamme ajasta, koska kello näytti jo puolta kahta ja tilaisuuden oli tarkoitus alkaa yhdeltä. "Oh, it's african time!" Mary vastasi rennosti. Lopulta lähdettiin kohti kirkkoa, jossa tilaisuus järjestettiin: minä, Hannah, Mary, Maryn mies ja neljä lasta. Yhdessä autossa. Hyvin kuitenkin mahduttiin. Paikanpäällä tajuttiin, ettei meillä tosiaan olisi ollut kiire: odotettiin 2,5 tuntia, että päästiin esittämään kolme laulua. Tunnelma kirkossa oli meidän esityksen aikana kuitenkin kaiken odottamisen arvoista! Nyt voin ylpeänä todeta olleeni osa musiikkivideota.
Talo oli hyvin siisti ja katossa pyörivät tuulettimet oikeaa luksusta! Maryn vanhemmat, John ja Vivian esittäytyivät ja sain molemmista heti tosi miellyttävän vaikutelman. Odotettiin kameramiestä ja sillä aikaa ehdin tiirailla seinällä näkyviä valokuvia: kuvia Vivianin ja Johnin häistä. Nuoripari näytti mustavalkokuvissa niin onnelliselta, että liikutuin.
Kun kameramies saapui ja kamera (tavallinen järjestelmäkamera) saatiin asennettua, alkoi kuvaaminen. Mary oli opettanut meille kappaleen kertosäkeistön, mutta täytyy myöntää, että ujostelin twiksi laulamista melkoisesti. Aikamme siinä tanssittuamme aloin kuitenkin rentoutua ja jopa nauttia tilanteesta. Kappale siis kertoo siitä, kuinka hyvä Jumala on, joten meidän liikkeiden tuli osoittaa kiitollisuutta.
Jonkin ajan kuluttua oltiin kaikki niin poikki, että päätettiin jättää loppuvideon kuvaaminen toiseen päivään. Saatiin autokyyti kotiin ja siinä autossa istuessa tajusin, että olin pikkuhiljaa rakastumassa tähän maahan.
Pari viikkoa sitten oli kyseisen albumin julkistamistilaisuus, johon lupauduttiin menemään. Mentiin ensin Maryn talolle ja oltiin huolissamme ajasta, koska kello näytti jo puolta kahta ja tilaisuuden oli tarkoitus alkaa yhdeltä. "Oh, it's african time!" Mary vastasi rennosti. Lopulta lähdettiin kohti kirkkoa, jossa tilaisuus järjestettiin: minä, Hannah, Mary, Maryn mies ja neljä lasta. Yhdessä autossa. Hyvin kuitenkin mahduttiin. Paikanpäällä tajuttiin, ettei meillä tosiaan olisi ollut kiire: odotettiin 2,5 tuntia, että päästiin esittämään kolme laulua. Tunnelma kirkossa oli meidän esityksen aikana kuitenkin kaiken odottamisen arvoista! Nyt voin ylpeänä todeta olleeni osa musiikkivideota.
lauantai 21. marraskuuta 2015
Lost
Keskiviikkona oltiin juuri lopettelemassa illallista, kun Naomi tuli ja kertoi, että yksi lapsista ei ollut tullut koulun jälkeen kotiin. Kello näytti jo 7 eli tytön olisi pitänyt olla kotona jo viimeistään pari tuntia sitten. Naomi yritti soittaa koulubussin kuljettajalle, mutta ei saanut yhteyttä. Meille ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin mennä alueelle, jolla tyttö asuu ja kierrellä ovelta ovelta, jos tyttö olisi vaikka mennyt jonkun kaverinsa luokse. Lähdettiin siis Hannahin, Adeleiden, Naomin, yhden opettajan ja oppilaan voimin matkaan.
Koska osuttiin pahimpaan ruuhka-aikaan, ei millään meinattu saada trotroa. Tyttö asuu kaukana, joten kävely ei ollut mahdollisuus. Pimeällä tienvierustalla seistessä kauhukuvat alkoi liikkua päässä. Tytön asuinalue ei ole parhaimmasta päästä. Ja ikääkin tytöllä on vain 6 vuotta. Naomi soitti Malitolle, joka lupasi viedä meidät autollaan paikalle. Hetkeä myöhemmin Naomi kuitenkin sanoi jotain ja lähti ylittämään tietä. Tiirailin kadun toiselle puolelle ja näin pakettiauton: meidän koulubussi! Kuljettaja astui autosta ja alkoi keskustelu, joka käytiin twiksi. En siis ymmärtänyt mitään, ennen kuin kuljettaja meni autoon ja palasi mukanaan nukkuva tyttö. Kaikki nauroivat ja huokasivat helpotuksesta: tyttö ei siis joutunutkaan vakavaan onnettomuuteen, vaan oli nukahtanut koulubussiin. Kuljettaja oli huomannut tytön vasta, kun kaikki muut olivat jo nousseet kyydistä. Kuljettajalla ei ollut tietoa tytön osoitteesta ja puhelimen akku oli loppu, joten hän ei myöskään voinut soittaa Naomille. Kujettaja oli lähtenyt ajamaan takaisin koululle, mutta ruuhkan takia aikaa oli kulunut.
Lähdettiin ajamaan Maliton autolla ja vähän 9 jälkeen ojennettiin uupunut tyttö takaisin äidilleen. Istahdettiin takaisin autoon, kun opettaja yht äkkiä pomppasi pystyyn. Tyttö oli ehtinyt tyhjentää rakkonsa nahkapenkille sillä aikaa, kun juteltiin tytön äidille. Ei voitu kuin nauraa. Tällä kertaa loppu todella oli onnellinen.
Koska osuttiin pahimpaan ruuhka-aikaan, ei millään meinattu saada trotroa. Tyttö asuu kaukana, joten kävely ei ollut mahdollisuus. Pimeällä tienvierustalla seistessä kauhukuvat alkoi liikkua päässä. Tytön asuinalue ei ole parhaimmasta päästä. Ja ikääkin tytöllä on vain 6 vuotta. Naomi soitti Malitolle, joka lupasi viedä meidät autollaan paikalle. Hetkeä myöhemmin Naomi kuitenkin sanoi jotain ja lähti ylittämään tietä. Tiirailin kadun toiselle puolelle ja näin pakettiauton: meidän koulubussi! Kuljettaja astui autosta ja alkoi keskustelu, joka käytiin twiksi. En siis ymmärtänyt mitään, ennen kuin kuljettaja meni autoon ja palasi mukanaan nukkuva tyttö. Kaikki nauroivat ja huokasivat helpotuksesta: tyttö ei siis joutunutkaan vakavaan onnettomuuteen, vaan oli nukahtanut koulubussiin. Kuljettaja oli huomannut tytön vasta, kun kaikki muut olivat jo nousseet kyydistä. Kuljettajalla ei ollut tietoa tytön osoitteesta ja puhelimen akku oli loppu, joten hän ei myöskään voinut soittaa Naomille. Kujettaja oli lähtenyt ajamaan takaisin koululle, mutta ruuhkan takia aikaa oli kulunut.
Lähdettiin ajamaan Maliton autolla ja vähän 9 jälkeen ojennettiin uupunut tyttö takaisin äidilleen. Istahdettiin takaisin autoon, kun opettaja yht äkkiä pomppasi pystyyn. Tyttö oli ehtinyt tyhjentää rakkonsa nahkapenkille sillä aikaa, kun juteltiin tytön äidille. Ei voitu kuin nauraa. Tällä kertaa loppu todella oli onnellinen.
tiistai 17. marraskuuta 2015
Koulusta part 2
Sunnuntain ja maanantain välinen yö. Herään ensimmäisen kerran kolmelta, kun kirkossa on taas meno päällä. Seuraavan kerran herään puoli viiden aikoihin, kun naapurin lapset alkavat leikkiä. Herätyskello soi kuudelta. Makoilen sängyssä puoleen asti ja sitten nousen ylös. Kahdeksalta suuntaan kouluun, jossa tervehdin paria opettajaa. Osa lapsista on vielä siivoamassa tai hakemassa vettä, mutta suurin osa seisoo valmiina aamunavausta varten. Vähän kahdeksan jälkeen ilmoille kajahtaa Ghanan kansallislaulu "God bless our homeland Ghana" ja sen jälkeen laulu, jossa toivotetaan huomenta Jumalalle: "Good morning Jesus, good morning Lord..." Tämän jälkeen opettaja käy jokaisen oppilaan läpi ja tarkastaa, että jalassa on sukat, kädessä liina ja päällä puhdas koulupuku. Jos näin ei ole, keppi heilahtaa. Tämän jälkeen on marssilaulun vuoro. Luokka kerrallaan oppilaat menevät luokkiin odottamaan tunnin alkua.
Kello näyttää puoli yhdeksää. Tunnin ja 15 minuutin päästä opetan englantia 8. luokkalaisille. Käytän jäljellä olevan ajan tunnin valmisteluun ja musiikin kuunteluun.
***
Oppitunnin jälkeen siirryn toiseen luokkaan, jossa opetan I.C.T.:tä 7. luokkalaisille. "Knocking", kuuluu ääni takaani. "Yes?", kysyn pojalta, joka on tullut luokkaan. "I came to collect my pen from this boy", kuuluu vastaus. Itken ja nauran samaan aikaan sisäisesti - kynät näyttävät olevan hiipuva luonnonvara meidän koulussa, koska oppilaat joko 1.) kadottavat 2.) rikkovat kynän heti sellaisen saatuaan.
"Break time, pleeeease!" Pienimmät oppilaat kiiruhtavat pöydän luokse, jossa kanttiininainen myy riisiä. Menen ulos, jossa osa lapsista leikkii. Joku laskee liukumäkeä maha edellä, tömähtää maahan ja alkaa itkeä. Menen paikalle, pyyhin kyyneleet ja putsaan hiekat pojan vaatteista. 10 sekuntia myöhemmin lapsi on taas leikkimässä. Poika, joka vastaa kellon soittamisesta, on myöhässä. Näen pojan kauempana ja osoitan rannettani. Menee vielä viitisen minuuttia ja sitten poika raahautua sisälle ja soittaa kelloa: "Break over, pleeeease!"
Istahdan pöydän ääreen ja alan valmistella seuraavan päivän tunteja. Hetken päästä pieni tyttö tulee pyytämään laastaria. Annan laastarin ja jatkan kirjoittamista. Seuraavan kerran huomio herpaantuu, kun kuulen kovaäänistä itkua. Nostan katseen ja näen opettajan lyövän oppilasta kepillä. Samalla sekunnilla, kun lyöminen loppuu, loppuu myös itku. Tunti jatkuu normaalisti. Toisaalla opettaja nukkuu pöytää vasten samalla, kun yksi oppilaista kirjoittaa muistiinpanoja taululle.
Kello on puoli yksi. Siirryn ruokalaan, jossa jaan ruoan valmiiksi pöytiin Hannahin kanssa. Pian Nursery-luokan lapset kiiruhtavat sisään. Luokka kerrallaan oppilaat tulevat syömään ja viimein kuuluu huuto: "Class 10" - meidän opettajien vuoro. Ruoan jälkeen tiskataan omat lautaset ja sitten siivotaan ruokala.
Viimeinen tunti käynnistyy. Kurkistan Nursery-luokkaan, jossa näky on hulvaton: osa lapsista juoksee ympyrää ja laulaa kovaäänisesti samalla, kun osa lapsista nukkuu lattialla mattojen päällä. Kaksi nuorinta lasta istuu vastapäätä toisiaan ja kommunikoi käsiään käyttäen, vaikka eivät osaa vielä puhua. Opettajat istuvat tuoleilla ja juttelevat keskenään. Menen takaisin pöydän ääreen, mutta vain hetkeksi, koska kohta edessäni on poika, joka kertoo kahden oppilaan tappelevan. Seuraan poikaa luokkaan, jossa tyttö ja poika ovat kiinni toisissaan. Joudun käyttämään voimaa pitääkseni nämä kaksi irti toisistaan. "Madam, please, let me beat him a bit", sanoo tyttö anelevalla äänellä.
Kello kolmelta soi kello: "Closing time, pleeeease!" Riemunkiljahdukset täyttävät koulun. Saatan pienen tytön kotiin ja olen matkalla huoneeseeni, kun yksi opettajista kysyy, voisiko ottaa koulun tietokoneen kotiinsa. Vastaan, että kone on tarkoitettu vain oppitunteja varten. Selvästi pettyneenä opettaja poistuu paikalta ja minä rojahdan sänkyyn.
Psst. Alhaalla olevat kuvat on promokuvia koulubussia varten, luokkakoot ei siis normaalisti oo näin isoja.
Kello näyttää puoli yhdeksää. Tunnin ja 15 minuutin päästä opetan englantia 8. luokkalaisille. Käytän jäljellä olevan ajan tunnin valmisteluun ja musiikin kuunteluun.
***
Oppitunnin jälkeen siirryn toiseen luokkaan, jossa opetan I.C.T.:tä 7. luokkalaisille. "Knocking", kuuluu ääni takaani. "Yes?", kysyn pojalta, joka on tullut luokkaan. "I came to collect my pen from this boy", kuuluu vastaus. Itken ja nauran samaan aikaan sisäisesti - kynät näyttävät olevan hiipuva luonnonvara meidän koulussa, koska oppilaat joko 1.) kadottavat 2.) rikkovat kynän heti sellaisen saatuaan.
"Break time, pleeeease!" Pienimmät oppilaat kiiruhtavat pöydän luokse, jossa kanttiininainen myy riisiä. Menen ulos, jossa osa lapsista leikkii. Joku laskee liukumäkeä maha edellä, tömähtää maahan ja alkaa itkeä. Menen paikalle, pyyhin kyyneleet ja putsaan hiekat pojan vaatteista. 10 sekuntia myöhemmin lapsi on taas leikkimässä. Poika, joka vastaa kellon soittamisesta, on myöhässä. Näen pojan kauempana ja osoitan rannettani. Menee vielä viitisen minuuttia ja sitten poika raahautua sisälle ja soittaa kelloa: "Break over, pleeeease!"
Istahdan pöydän ääreen ja alan valmistella seuraavan päivän tunteja. Hetken päästä pieni tyttö tulee pyytämään laastaria. Annan laastarin ja jatkan kirjoittamista. Seuraavan kerran huomio herpaantuu, kun kuulen kovaäänistä itkua. Nostan katseen ja näen opettajan lyövän oppilasta kepillä. Samalla sekunnilla, kun lyöminen loppuu, loppuu myös itku. Tunti jatkuu normaalisti. Toisaalla opettaja nukkuu pöytää vasten samalla, kun yksi oppilaista kirjoittaa muistiinpanoja taululle.
Kello on puoli yksi. Siirryn ruokalaan, jossa jaan ruoan valmiiksi pöytiin Hannahin kanssa. Pian Nursery-luokan lapset kiiruhtavat sisään. Luokka kerrallaan oppilaat tulevat syömään ja viimein kuuluu huuto: "Class 10" - meidän opettajien vuoro. Ruoan jälkeen tiskataan omat lautaset ja sitten siivotaan ruokala.
Viimeinen tunti käynnistyy. Kurkistan Nursery-luokkaan, jossa näky on hulvaton: osa lapsista juoksee ympyrää ja laulaa kovaäänisesti samalla, kun osa lapsista nukkuu lattialla mattojen päällä. Kaksi nuorinta lasta istuu vastapäätä toisiaan ja kommunikoi käsiään käyttäen, vaikka eivät osaa vielä puhua. Opettajat istuvat tuoleilla ja juttelevat keskenään. Menen takaisin pöydän ääreen, mutta vain hetkeksi, koska kohta edessäni on poika, joka kertoo kahden oppilaan tappelevan. Seuraan poikaa luokkaan, jossa tyttö ja poika ovat kiinni toisissaan. Joudun käyttämään voimaa pitääkseni nämä kaksi irti toisistaan. "Madam, please, let me beat him a bit", sanoo tyttö anelevalla äänellä.
Kello kolmelta soi kello: "Closing time, pleeeease!" Riemunkiljahdukset täyttävät koulun. Saatan pienen tytön kotiin ja olen matkalla huoneeseeni, kun yksi opettajista kysyy, voisiko ottaa koulun tietokoneen kotiinsa. Vastaan, että kone on tarkoitettu vain oppitunteja varten. Selvästi pettyneenä opettaja poistuu paikalta ja minä rojahdan sänkyyn.
Psst. Alhaalla olevat kuvat on promokuvia koulubussia varten, luokkakoot ei siis normaalisti oo näin isoja.
No wonder they always think we're twins...
*Pictures from Hannah's camera
torstai 5. marraskuuta 2015
It's not about the money
Ghanassa on käytössä cedit ja pesewat. Yksi euro vastaa noin neljää cediä, joten järkytys oli suuri, kun tajusin käyttäneeni reilun kahden kuukauden aikana lähes 900 euroa - puolet koko matkan budjetista! Ensimmäisten viikkojen jälkeen muistan ajatelleeni, ettei rahaa kulu ollenkaan, kun kaikki on niin halpaa. No, väärässä olin. Niinhän se menee, että pieniä ostoksia tehdessä summa kasvaa huomaamatta. Ajattelin nyt yrittää muistella, mihin kaikkeen oon rahaa tässä viime aikoina tuhlannu:
- vaatteet ja kengät 50 e
- uusi puhelin 160 e
- matkustaminen 100 e
- netti puhelimeen 80 e
- lahjoitus opettajille 175 e
- ruoka 150 e
Yhteensä: 640 e
260 euroa uupuu vieläkin, enkä tiiä, mihin oon sen käyttänyt. Varmaan kaikkeen pikkusälään. Tietysti nyt tuntuu, että oisin voinu elää säästeliäämmin, mutta loppujen lopuks oon tehny melko vähän heräteostoksia: vaatteet ja netti yms. on ollu asioita, joita oon oikeesti tarvinnu. Ja nyt ei pitäis olla tiedossa vähään aikaan mitään suurempia menoeriä, (koputan puuta) kun uus puhelinki on hommattu. Puhelin oli pakko hankkia, koska viime lauantaina joku tuli ja varasti mun lompakon. Puhelin oli tietysti sisällä... Mutta ei siitä sen enempää, oon toipunut tapauksesta ja kuullut lauseen "This is Africa for you" niin monta kertaa, että oon hyväksyny ajatuksen, että näin ne asiat välillä menee - oltiin sitten Afrikassa tai ei.
Ehdin jo mainita, että Ghanassa on yleisesti ottaen halpaa, joten kokoan vielä lopuksi vertailun vuoksi listan asioista, joita tulee ostettua paljon sekä täällä että Suomessa: (laitan molemmat hinnat euroina, jotta vertailu on helpompaa)
- ruoka-annos (riisiä ja munakasta, nuudeleita yms.) 90 senttiä, 7 euroa.
- bussi(trotro)matka 35 senttiä, 4.70 euroa.
- netti kuukaudeksi puhelimeen (käytin aluksi kalliimpaa liittymää ja sen takia rahaa kului nettiin paljon...) 12 euroa, 30 euroa.
- leipäpussi 50 senttiä, 1.50 euroa
- 12 kpl banaaneja 50 senttiä, 2.50 euroa.
- olut (600 ml täällä) 1.50 euroa, 2 euroa.
- puvun teetättäminen kankaineen 30 euroa, 200 euroa.
- huone hienossa asunnossa, jossa yhteinen keittiö ja olohuone 90 e/kk, 250 e/kk
Tässä pari ensimmäisenä mieleen tullutta esimerkkiä. Vaikka hinnat on huomattavasti Suomen hintoja halvempia, huomaan, että alan ajatella kuin ghanalainen: 4 cedin (1 euron) hintainen juoma tuntuu kalliilta ja pyörittelen silmiä, jos käytetystä mekosta pyydetään yli 35 cediä (9 euroa). Täytyy myös ottaa huomioon, ettei palkat oo kovin kummoisia useimmissa työpaikoissa. Meidän koulun opettajat tienaa kuukaudessa 100 cediä. Sillä palkalla ei kyllä hirveesti matkustella tai tehdä mitään luksusta.
- vaatteet ja kengät 50 e
- uusi puhelin 160 e
- matkustaminen 100 e
- netti puhelimeen 80 e
- lahjoitus opettajille 175 e
- ruoka 150 e
Yhteensä: 640 e
260 euroa uupuu vieläkin, enkä tiiä, mihin oon sen käyttänyt. Varmaan kaikkeen pikkusälään. Tietysti nyt tuntuu, että oisin voinu elää säästeliäämmin, mutta loppujen lopuks oon tehny melko vähän heräteostoksia: vaatteet ja netti yms. on ollu asioita, joita oon oikeesti tarvinnu. Ja nyt ei pitäis olla tiedossa vähään aikaan mitään suurempia menoeriä, (koputan puuta) kun uus puhelinki on hommattu. Puhelin oli pakko hankkia, koska viime lauantaina joku tuli ja varasti mun lompakon. Puhelin oli tietysti sisällä... Mutta ei siitä sen enempää, oon toipunut tapauksesta ja kuullut lauseen "This is Africa for you" niin monta kertaa, että oon hyväksyny ajatuksen, että näin ne asiat välillä menee - oltiin sitten Afrikassa tai ei.
Ehdin jo mainita, että Ghanassa on yleisesti ottaen halpaa, joten kokoan vielä lopuksi vertailun vuoksi listan asioista, joita tulee ostettua paljon sekä täällä että Suomessa: (laitan molemmat hinnat euroina, jotta vertailu on helpompaa)
- ruoka-annos (riisiä ja munakasta, nuudeleita yms.) 90 senttiä, 7 euroa.
- bussi(trotro)matka 35 senttiä, 4.70 euroa.
- netti kuukaudeksi puhelimeen (käytin aluksi kalliimpaa liittymää ja sen takia rahaa kului nettiin paljon...) 12 euroa, 30 euroa.
- leipäpussi 50 senttiä, 1.50 euroa
- 12 kpl banaaneja 50 senttiä, 2.50 euroa.
- olut (600 ml täällä) 1.50 euroa, 2 euroa.
- puvun teetättäminen kankaineen 30 euroa, 200 euroa.
- huone hienossa asunnossa, jossa yhteinen keittiö ja olohuone 90 e/kk, 250 e/kk
Tässä pari ensimmäisenä mieleen tullutta esimerkkiä. Vaikka hinnat on huomattavasti Suomen hintoja halvempia, huomaan, että alan ajatella kuin ghanalainen: 4 cedin (1 euron) hintainen juoma tuntuu kalliilta ja pyörittelen silmiä, jos käytetystä mekosta pyydetään yli 35 cediä (9 euroa). Täytyy myös ottaa huomioon, ettei palkat oo kovin kummoisia useimmissa työpaikoissa. Meidän koulun opettajat tienaa kuukaudessa 100 cediä. Sillä palkalla ei kyllä hirveesti matkustella tai tehdä mitään luksusta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)