Pojat on poikii

Kuvittelin aina, että pienet lapset on se "mun juttu" - eli jos lähtisin vapaaehtoistöihin, haluaisin toimia pienten lasten kanssa. Maailmanvaihdon hakemuksia täytellessä pyysin itse päästä Columbuksen orpokotiin, koska paikan nettisivut antoivat olettaa, että orpokodissa asuu n. 60 lasta, joista suurin osa leikki-ikäisiä. Todellisuudessa orpokodissa asuu n. 25 lasta, joista suurin osa on päälle 10-vuotiaita. (Niin ja siis huomiona, että sivujen ei ole tarkoitus huijata ketään, niitä ei vain ole ehditty päivittämään) Alussa voin myöntää olleeni pettynyt, kun lapset olikin paljon vanhempia ja itsenäisempiä kuin luulin. Olin kuvitellut, että meidän ensisijaisena tehtävänä olisi lapsista huolehtiminen ja päivittäisissä asioissa auttaminen. Päädyttiin kuitenkin opettajiksi. Kaduttaako? Ei yhtään. En koe suurta paloa opettamista kohtaan yleisellä tasolla, mutta oppilaat on niin ihania, että oon aina innoissani, kun pääsen pitämään tuntia. Tässä pohjustusta aiheeseen, josta alunperin halusin puhua - nimittäin pojista.

Kahdella luokalla, joita opetan, on yhteensä yksi tyttö, eli päivät tulee pääosin vietettyä poikaseurassa. Suurin osa näistä pojista on joko orpoja tai boarding-oppilaita, eli poikien kanssa tulee vietettyä aikaa myös koulun ulkopuolella. Orpokodissa asuu myös tyttöjä, mutta suurin osa tytöistä on sen ikäisiä, että viettävät aikaa mieluummin omassa porukassa. Pojat myös helpottavat veli-ikävää: kaipaan (toisinaan) valtavasti kahta kotona odottavaa veljeäni. Se, mikä pojista tekee niin ihania on heidän kiinnostuksensa maailmaa kohtaan, rehellisyytensä ja huumorintajunsa. Vaikka pyritään opiskelemaan tunneilla ahkerasti, niin aina jää aikaa myös jutusteluun ja vitsailuun. Päätin koota tähän alas mieleenpainuneita tapahtumia poikien kanssa:
- Hannah tuskaili hameensa kanssa, kun se oli täynnä kuivaa ruohoa. Pari nuorempaa poikaa jäi kiinni, kun olivat varastaneet jotain pientä, joten Naomi päätti antaa sopivan rangaistuksen: poikien piti nyppiä jokaikinen ruohonkorsi hameesta. Pojat hoiti homman oikein tunnollisesti.
- Meneillään oli vasta toinen kouluviikko, kun pojat yksi päivä koulun jälkeen naureskelivat ja supisivat jonkun kirjan ympärillä. Kysyin, mille pojat nauroivat ja vastaushan oli (mikäs muukaan kuin) lisääntymistä käsittelevä kappale biologian kirjassa. Paikalle saapui miesopettaja, joka sitten päätti valoittaa poikia kyseisestä asiasta. En ennättänyt poistua paikalta, joten kuuntelin puoli tuntia opettajan selostusta kuukautiskierrosta ja siemensyöksyistä. Pojilla oli hauskaa.
- Oon saanut jo useampia naimisiinmenoehdotuksia 13-14-vuotiailta pojilta. Välillä joku pojista sitten toteaa, että "Tänään me mennään naimisiin". Oon onnistunut välttymään seremonioilta vastaamalla, ettei poika ole hankkinut minulle vielä sopivaa mekkoa.
- Yksi päivä pojat päättivät alkaa haistella toistensa kenkiä kesken oppitunnin. Aikansa haisteltuaan yksi pojista löysi kengän, joka ei haissut ja kierrätti sitä sitten ympäri luokkaa. Poika vuorollaan haistoi kenkää ja totesi sitten, että "Se ei haise!"
- Pojat on hyvin kohteliaita ja huomaa kyllä, jos ulkomuodossa on tapahtunut muutosta. Paras kommentti oli kyllä, kun ostin uuden hameen ja yksi pojista totesi, että "That dress is too beautiful!"

Välillä päivät tuntuu raskailta, eikä opettaminen huvittaisi, mutta useimmiten mieli muuttuu, kun alan pitämään tuntia ja huomaan, että pojat oikeesti oppii jotain. Aina ei tietenkään mee niin kuin Strömsössä (vihaan tota sanontaa, joten loogisesti päätin käyttää sitä) ja opettaminen turhauttaa. Täytyy kuitenkin muistaa, että pojat on aina poikia.

*Some of the pictures from Hannah's camera