Maailman toiselle puolen

Tai ainakin Ghanan toiselle puolen. Torstaina 17. päivä oli siis viimeinen koulupäivä ja heti perjantaina lähdettiin matkaamaan Hannahin kanssa kohti Cape Coastia. Meidän oli tarkoitus lähteä 4 aamuyöllä, mutta tälle unikeolle oli tietysti liian vaikeaa nousta heti ensimmäisen herätyksen jälkeen, joten havahduin klo 3:58... No kamat kasaan ja puoli 5 aikoihin oltiin jo matkalla. Vihaan aikaisia herätyksiä, mutta rakastan matkustamista aamun hämärässä. Tälläkin kertaa nautin täysin siemauksin tyhjistä teistä, aamuyön pimeydestä ja rauhallisesta tunnelmasta. Mentiin ensin trotrolla Kejetiaan, josta jatkettiin bussilla matkaa Cape Coastille. Päästiin perille hyvissä ajoin ja loppupäivä otettiin rennosti merestä ja auringosta nauttien. Cape Coastin voisi kiteyttää kolmeen sanaan: ruoka, meri ja linna. Syötiin halvalla, mutta hyvin! Aamupalaksi käytiin hakemassa kadulta leipää ja ananasta ja päivälliseksi syötiin fufua paikallisessa syöttölässä. Lauantaina käytiin kierroksella Cape Coastin orjalinnassa, joka oli ehdottomasti 30 cedin pääsymaksun arvoinen! Viivyttiin meidän majapaikassa, Oasiksessa, vaan yksi yö, vaikka 4,50 euron hintainen yhteismajoitus olisi houkutellut pidempäänkin oleskeluun. Haluttiin kuitenkin jo jatkaa matkaa kohti Busuaa, meidän seuraavaa kohdetta.

Busuaan saavuttiin muistaakseni iltapäivällä kolmen trotromatkan jälkeen. Matkat meni niiden pituuksista huolimatta hyvin ja olin erityisen iloinen kuljettajan valitsemasta CD-levystä: tuttuja joulubiisejä! Busuan parhaat palat oli ehdottomasti Butre, Pancakeman ja tietysti meri.
Butre on Busuasta kävelymatkan päässä sijaitseva pieni kylä. Oltiin lauantai-iltana kävelemässä rannalla, kun sattumalta tutustuttiin Ekowhon: rastapäiseen mieheen, joka polttaa, kuuntelee Bob Marleya, uskoo uskonnon sijasta rakkauteen ja elää rannalla, oman baarinsa yläpuolelle. Omien sanojensa mukaan Ekow ei silti ole rastafari. No, en käy väittämään vastaan. Ilta oli joka tapauksessa sen verran tuottoisa, että Ekow lupasi lähteä seuraavana aamuna meidän oppaaksi Butreen. Otettiin tarjous vastaan ja tavattiin seuraavana aamuna 9 pintaan kamerat ojossa ja lenkkarit jalassa. (Okei, mulla ei ollut kameraa, koska onnistuin hukkaamaan sen väliaikaisesti...) Käveltiin puolen tunnin verran rannalla ja sitten Ekow totesi kuuluvasti: "Let's hit to the bush!" Sinne siis lähdettiin: pusikkoon, joka hetken päästä muuttui ylöspäin viettäväksi poluksi. Kävely sujui mukavasti Ekown laulaessa omia laulujaan. (Miten tuntuu, että kaikki täällä osaa laulaa niin hyvin?) Metsästä selvittyä meitä odotti leveä hiekkatie, jota kuljettiin vielä parinkymmenen minuutin ajan. Sitten Ekow käski meitä laittamaan silmät kiinni ja johdatti meitä muutaman metrin verran. "Okay, now you can open your eyes." Ja mitkä näkymät! Puiden välistä näkyi alhaalla siintävä meri ja kylä, jossa lapset juoksivat ympäriinsä. Päästiin kylään ja hämmästyin entisestään. Ihmiset ei näyttäneet kiinnittävän mitään huomiota kahteen obruniin, vaan jatkoivat rauhassa kalan kuivaamista ja paistamista. Käveltiin kylän läpi ja saavuttiin meren rantaan. Rannalta toiselle kulki silta, jota astellessa tunsi olevansa jossain toisessa maailmassa: alhaalla lapset uivat alasti ja toisella puolella palmut huojuivat valkoisessa hiekassa. Oon matkustanut ikäisekseni ihan kohtuullisesti ja Butressa ollessa mietin, etten oo koskaan nähnyt kauniimpaa paikkaa. Periaatteessa Butren kaltaisia paikkoja on luultavasti miljoonia, mutta joku paikan tunnelmassa sai mut hurmioitumaan täysin. Vietettiin rannalla aikaa, mutta kurnivat vatsat sai meidät kääntymään takaisin jonkun ajan päästä. Oltiin takaisin Busuassa 1 aikoihin ja Ekow lupasi parissa tunnissa valmistaa meille ruokaa matkalta keräämistään kookoksista. Afrikkalaiseen tapaan ruoka oli lopulta valmista 5, mutta syödessä annoin anteeksi pitkän valmistusajan: liekö syynä ollut kuolettava nälkä (ei oltu syöty koko päivänä mitään) vai hyvä kokki, mutta ruoka oli yksi parhaista, mitä oon koskaan syönyt!

Toinen Busuasta mieleen jäänyt asia on Daniel The Pancakeman sekä Frank The Juiceman, jotka siis valmistaa ihania pannukakkuja ja tuorepuristettuja mehuja. 2 euron yhteishinta ei myöskään rasita kukkaroa erityisemmin, joten jos Busuaan päätyy, kannattaa pannareita ihmeessä maistaa!

Busuassa vietettyjen kolmen yön jälkeen otettiin suunta kohti meidän viimeistä kohdetta, Cape 3 pointsia. Kolmen pisteen paikka (pahoittelen kamalaa käännöstä) on oivallinen paikka rauhoittumiselleja rentoutumiselle. Nukuttiin Escape-nimisessä paikassa, jonka nimi on erittäin osuva: paikka on meren rannalla, useiden kilometrien päässä siviilisaatiosta ja erinomainen pieneen pakomatkaan. Yksi yö paikassa oli kuitenkin sopiva, koska mahtavan majakan lisäksi paikassa ei muuta näkemistä suoraan sanottuna ole.

Onnistuneen lomaviikon jälkeen oli ihanaa palata kotiin, jossa meitä oli selkeästi odotettu: Naomi, Adeleide ja lapset juoksivat yhtenä joukkona meitä vastaan. Ja voin rehellisesti todeta, että riemu oli molemminpuolinen.

Ja nyt sikin sokin kuvia Cape Coastilta, Busuasta ja Butresta:

*Some of the pictures from Hannah's camera