21 days

3 viikkoa. 21 päivää. Siinä kaikki, mitä Ghanasta on jäljellä. Ainakin mun osalta. Ajatukset on yhtä sekametelisoppaa, kun toisaalta takaraivossa polttaa ajatus kotiinpaluusta ja toisaalta kyyneleet kihoaa silmiin, kun tajuan, etten todennäköisesti enää koskaan näe suurinta osaa täällä tapaamistani ihmisistä. Okei, täytyy myöntää, että kaikista eniten tuun kaipaamaan lapsia. Kiinnyn ihmisiin melko hitaasti, enkä esimerkiksi usko, että pystyn hyvästejä jättäessä itkemään. Se kyllä johtuu puhtaasti siitä, etten osaa ilmaista tunteita julkisesti. Moniin ihmisiin on kuitenkin syntynyt suhde, jonka arvon tajuan varmaan vasta jälkikäteen. Pelkään myös sitä, että viimeiset viikot menee jonkunlaisessa sumussa, kun oon niin innoissani kotiinpaluusta, mutta sitten kotona tajuan, etten ottanut kaikkea irti viimeisistä päivistä. Toisaalta koen ottavani kaiken irti elämällä normaalia arkea ja nauttimalla pienistä jutuista viimeseen asti.

Ihan ensimmäisissä postauksissa listasin muutamia asioita, joita uskoin kaipaavani täällä ollessani. Katsotaan, pitikö lista paikkaansa:
1. Ruisleipä ja maito. Voi kyllä! Maidon lisäksi kaipaan kyllä erityisesti kermaa, rahkaa, jogurttia, juustoa ja hyvää voita. Vaikka oon useaan kertaan hehkuttanut ruokaa täällä, oon aika innoissani ajatuksesta päästä syömään normaalia ruokaa (lue: roskaruokaa...)
2. Oman ajan puute. Tästä olen positiivisesti yllättynyt: vaikka meillä on nykyään paljon hommia päivisin, koen saavani tarpeeksi tilaa hengittää ja tehdä ihan omia juttuja. Varsinkin viikonloput menee usein leffoja katsellessa ja ihmiskontaktien minimoinnissa. Muita vapaaehtoisia tulee kyllä nähtyä usein viikonloppuisin, mutta kavereiden kanssa vietetty aika on tietysti erilaista kuin lasten kanssa oleminen. Tietysti odotan kuitenkin sitä, että kotona voin olla vaikka koko viikonlopun neljän seinän sisällä, jos siltä tuntuu. Täällä moinen saattaisi herättää kummastusta...
3. Yksityisyys. Odotan sitä, että voin kävellä kadulla tuntematta oloani näyttelyesineeksi tai ihmiseksi, johon myyjät voivat ihonvärini vuoksi huoletta tarttua. Odotan myös sitä, että bussissa voin huoletta istua perimmäiseen penkkiriviin, ikkunapaikalle, kuulokkeet korvissa, tietäen, ettei kukaan tule istumaan viereeni tyhjään bussiin. Odotan myös sitä, että voin istua puistonpenkille syömään noutoruokaa ilman, että saan paheksuvia katseita. Joten kyllä, odotan tietynlaista yksityisyyttä.

Tässä ne, jotka olin listalleni merkinnyt. Vähänpä tiesin siitä, mitä tulen kaipaamaan...

4. Autolla ajaminen. En olis ikinä kuvitellut, että autolla ajamisesta tulee yks mun lempiharrastuksista. Ja nyt en siis puhu mistään carting-autoilusta, vaan ihan normaalista, paikasta A paikkaan B- ajamisesta. Rakastan vaan sitä hallinnan tunnetta, joka ratin takana olemisesta syntyy. Se on myös paikka, jossa on aikaa ajatella.
5. Elektroniikka. Pesukone, televisio, leivänpaahdin, hiustenkuivaaja, kaikki käden ulottuvilla! Tarvitseeko näiden kaipaamista nyt sen kummemmin perustella...
6. Kotikatu, kotikaupunki, tutut paikat, Suomi! Ennen lähtöä olin jotenkin tosi sentimentaalinen Suomea ja varsinkin Lappeenrantaa kohtaan. Kaverit pyöritteli silmiään, kun kerroin, kuinka paljon oon alkanut arvostaa Suomen luontoa ja Lappeenrannan katuja. Monet varmaan kuvitteli, että se on vaan lähtöön liittyvää haikeutta. Niin kuvittelin minäkin. Mutta arvostus koko Suomineitoa kohtaan on vaan lisääntynyt! Ymmärrettävästi oon tosi innoissani siitä, että kohta saan taas astella pitkin tuttuja katuja ja kyliä.
7. Musiikki. Mulla on koneella Spotify, milä on ollut oikea henkireikä täällä ollessa. Uuteen puhelimeen en kuitenkaan pystynyt lataamaan Spotifyta täällä, joten oon tyytynyt Hannahilta saamiini kappaleisiin (jotka on siis osa erittäin hyviä, ei silti mun lempibiisejä). Odotan siis erityisen innolla kunnollista yhteyttä musiikin ihmeelliseen maailmaan. Odotan myös sitä, että radiossa soi muukin kuin gospel-musiikki tai ne 5 listaykköstä. Täällä kun oikeasti soi tasan 5 suosittua kappaletta joka puolella. Oon kieltämättä alkanut vähän lämmetä ghanalaisten suosimalle Hiplife-musiikkityylille, mutta en niin paljon, ettenkö odottaisi normaalia musiikkia.
8. Supermarketit. Kumasissa asuu 1,5 miljoonaa ihmistä. Kumasin keskustassa on kaksi supermarkettia. Supermarketilla tarkoitan siis kauppaa, josta löytyy ylihinnoitellut tuotteet spagetista tonnikalaan. Esimerkiksi leikkeleet, juustot, normaali suklaa ja muu kuin vaalea leipä ovat silti harvinaisuuksia, joita ei edes marketista saa. Oon siis hyvin innoissani tavaraa pursuavista marketeista, joita löytyy joka nurkan takaa.
9. Perhe ja ystävät. Tuntuu itsestäänselvyydeltä, mutta ei se sitä ole. Ihan ehdottomasti vaikein paikka koko puolivuotisessa on ollut läheisistä erossa oleminen. Tää ei tarkota sitä, että oisin yht äkkiä alkanut ikävöimään ihmisiä, jotka ei ennen olleet niin läheisiä. Päinvastoin: ystävät, jotka ennen oli tärkeitä, on nyt vielä 10 kertaa tärkeämpiä. Voisin lähteä uudestaan puoleksi vuodeksi ulkomaille. En kuitenkaan yksin. Kaikkeen tottuu: uuteen kulttuuriin, vieraaseen kieleen ja outoon ruokaan. Yksin pärjäämiseen ei kuitenkaan.

Tässä pintaraapaisu asioista, joita kaipaan. Halusin ihan jo itseni vuoksi listata asioita, koska pahoin pelkään, että menen kotiin, totun kaikkeen ja unohdan arvostaa asioita, joita pari kuukautta aiemmin ikävöin niin paljon.

Mielessä on vielä pari postausaihetta, mutta kuulen erittäin mielelläni, jos jollain on erityistoiveita viimeisten kirjoitusten suhteen!