Begoro

Nils ja Simon vieraili meidän projektissa pari viikkoa sitten, joten nyt oli vastavierailun aika. Pakattiin tavarat jo torstai-iltana, joten perjantaina päästiin lähtemään heti ruokailun jälkeen. Mentiin ensin Kejetiaan, jossa tavattiin kaks muuta vapaaehtosta, Friedermann ja Hannes. Sitten aloitettiin meidän matka kohti poikien projektia ja Begoroa. Matkattiin yhteensä 7,5 tuntia ja trotroja ehdittiin vaihtaa kolme kertaa. Aika meni kuitenkin mukavasti plantaasipsejä syödessä ja musiikkia kuunnellessa. Matkan aikana ehdittiin kokea myös rankkasade. Kyllä jää Valio-myrskyt kakkoseksi, kun vertaa täällä pauhaaviin puhureihin: pilvetön taivas muuttuu hetkessä myrskykeskukseksi. Kaikissa autoissa oli hätävilkut päällä sadekuuron aikana, koska näkyvyys on sateen aikana huono. Viimeinen osuus Osiemista Begoroon oli kyllä aikamoinen koettelemus: ulkona oli jo pimeää ja olin tosi väsynyt, joten jouduin oikeesti tekemään töitä, etten ois lentänyt vieressä istuvan matkustajan syliin, kun kuski kaahasi pitkin kuoppaista, pimeää tietä. Perille kuitenkin päästiin ja nähtiin festivaalien aikaansaama väenpaljous. Kohta tietä pitkin asteli värikkäästi pukeutuneiden ihmisten seasta joukko obruneita: kaikki projektin 8 vapaaehtosta tuli tervehtimään meitä. Nils ja Simon oli varannut etukäteen Hannahille ja mulle huoneen Guest Housesta, joten heitettiin tavarat huoneeseen ja sen jälkeen liityttiin muiden vapaaehtoisten kanssa Hot Spottiin. Oli kiva jakaa kokemuksia ja rentoutua, mutta 12 aikoihin olin niin väsynyt, että toivotin hyvät yöt muille ja painuin pehkuihin. Hannah tuli pian perässä, eikä mennyt kauaa, kun oltiin molemmat sikeessä uneessa.

Lauantaina herättiin, syötiin aamupalaa ja sitten suunnattiin kulku kohti poikien projektia, Nation Builders koulua/orpokotia. Kauaa ei tarvinnut kävellä, koska Begoro ei ole iso: kaupungissa on yksi pääkatu, jota pitkin kävelemällä pääsee melkeinpä joka paikkaan. Koulu löytyi vähän sivummasta, rauhalliselta sivutieltä. Ihastuin paikkaan kyllä heti ensisilmäyksellä. Etupihalla on nurmikenttä, jossa lapset voi juoksennella, ja pihalla kasvaa puita, joiden varjossa on mukava istua. Paikassa on kyllä oma totuttelemisensa: kaikki 8 vapaaehtosta asuu kahdessa huoneessa, joten yksityisyyttä ei oikeestaan oo. Lapsia on paljon, joten aina on joku tarvitsemassa jotain. Suihkuja ei myöskään oo ja vessat on pihan perällä, joten yölliset vessareissut saattaa olla vähän tympeitä. Paikan vapaaehtosilla on oikeesti paljon töitä ja vastuu lapsista on käytännössä heillä. En tiiä, olisko musta tollaseen projektiin, mutta toisaalta ihastuin siihen, kuinka intensiivistä kaikki oli. Kuten sanottua, Begoro ei oo iso ja tuntuu melkein maaseudulta Kumasiin verrattuna, mutta se tarkottaa sitä, että paikassa on oma rauhansa. Vapaaehtoset viettää tosi paljon aikaa projektissa ja tosiaan elää omalla tavallaan lasten ehdoilla.

Rakastuin myös paikan maisemiin. Begoroa ympäröi vehreät vuoret joka suunnalta, mikä oli tosi mukavaa vaihtelua Kumasiin. Täällä kun tuntuu välillä, että tilaa hengittää ei oo. Kumasissa on siis myös vuoria, mutta ne tuntuu jotenkin kaukaisilta, kun on kaupungissa tuhansien ihmisten ympäröimänä. Vuoret luo aina jotenki tilan tuntua ja vapautta. Käytiin myös kattomassa vesiputousta, joka on vaan 15 minuutin kävelymatkan päässä päätieltä. Vesiputous tuntu jotenkin maagiselta. Oli absurdia löytää sellanen paikka niin läheltä kaupunkia. Kyllä luonto on ihmeellinen. Ja vielä hienompaa on nähdä tällasia paikkoja koskemattomassa luonnossa, kun luonnonpuistossa. Tai no luonnonpuistojahan nimenomaan suojellaan, mutta on ihanaa nähdä jotain tällaista ilmaiseksi.
Palattiin projektilta takaisin päätielle juuri sopivasti näkemään johtajakulkue. Kulkue koostui siis eri heimoihin kuuluvista ihmisistä ja näiden heimojen johtajista. Johtajia kannettiin hienosti koristelluilla tuoleilla ja joku heilutti suuria varjoja. Kuultiin myös kovaäänistä musisointia ja nähtiin mahtavia heimovaatteita. Ihmiset otti kuvia sekä kulkueesta että meistä. Oli varmaan aikamoinen näky nähdä 12 valkonaamaa pienessä Begoron kaupungissa. Kulkueen jälkeen vietettiin ilta taas Hot Spotissa jutellen ja naureskellen. Begoron vapaaehtoisilla on tosi tiivis ja hauska porukka. Oli kiva nähdä uusia naamoja ja jakaa kokemuksia.

Aloitettiin kotimatka jo aamulla, koska pyrittiin olemaan perillä ennen pimeää. Matka takaisin menikin paljon nopeemmin, mikä oli hyvä, sillä olo ei ollut kovin kaksinen pitkäksi venyneen illan takia... Nyt on akut ladattu ja oon taas valmis uuteen viikkoon!